Wednesday 30 August 2017

Vuodet menevät hurjaa vauhtia eteenpäin.
Luon kirjanmerkkejä ajanjaksoista rakastumisten mukaan.

Ennen se oli helppoa. "Päivä jolloin olin rakastunut hulluna erääseen".
Mutta mitä enemmän olen oppinut tuntemaan miehiä, sitä vähemmän tunteita olen pystynyt havaitsemaan itsessäni heitä kohtaan. Ehdoton rakkaus, kyllä. Mutta ei sellaista palavaa halua ryhtyä pyörittämään yhteistä arkea.

Ei se edes häiritse. Olen aina tiennyt, että tämän elämän tulen elämään ilman lapsia, perhettä ja loppujen lopuksi erakkona. Se on tieni ja rakastan sitä.

Thursday 29 June 2017

Mistakes, breaks, way-too-lates



I adore Edie Sedgwick. She was the very first IT-girl, Superstar of Andy Warhol (and I believe also true love), trend-setting socialite and just a beautiful freak.

I love that she lived in the sixties and was the forerunner for many things, that are now considered just avererage (boring).

She was like an ice sculptrure all spots on her. Dazzling, interesting, fragile. Her fame made her famous.

Nowadays everyone is famous. Everyone can start their own brand, or a cosmetic line. Everything is possible and on sell. There's nothing new and nothing surprising anymore.

And that's what makes me fucking upset.

Tuesday 27 June 2017

Rikoin kaikki peilit toivoen, etteivät ne muistaisi enää kasvojani


Kuka minä olen?
Olenko vain kaiken näkemäni haalea heijastus, peilikuva ilman omia kasvoja?

Minä ihastun helposti. Inspiroidun erilaisista ihmisistä vielä helpommin.
Tekee mieli kopioida tyylejä, tapoja, puhetta, niitä helmiä ja timantteja, joilla jotkut persoonat loistavat niin kirkkaasti.

Mutta mikään lainattu jalokivi ei tunnu sopivan omaan kruunuuni.
Tunnen usein olevani lainahöyhenissä, vailla omaa persoonnallista tunnistettavaa tyyliä.

Mitä tehdä, jos haluaisin olla
1800-luvun viktoriaanineiti, joka punastelee ja pyörtyy nuorten herrojen käsisuudelmista.
50-luvun femme fatale, kohtalokkaan kaunis tiimalasivartaloinen filmitähti punaisine huulineen.
60-luvun it-girl mustiksi maalatuine silmineen, tupakka ja vodkalasi kädessä – paparazzien vaanima pieni eksynyt tyttönen.
Pitkähiuksinen maaginen goottineito samettisessa leningissään, keskiaikaiselta kirkolta tuoksuva lady vamp.
Sateenkaaritukkainen insta-tyttö hologrammihameessa ja Nike Air kengissä.

Haluaisin olla kaikki nuo samaan aikaan.
Mutta en ole mikään.

No name, no fame.

Wednesday 24 May 2017

Tämän viikon maanantai oli minun Vapauden päiväni.

Aivan yksin kotona, hieman alkoholia, haikeaa nuoruuden muistelua – tein jopa ruokaa, mitä minulla oli tapana tehdä tullessani aamuyöllä baarista kotiin, joskus 10 vuotta sitten.

Yksi ihminen onnistui osittain pilaamaan Vapauden päivän ilkeydellään puhelimitse. Silloin kierin lattialla itkien ja tukehtuen. Loppuillan oli vaikeaa hengittää, ja syy siihen oli pelkästään henkinen ahdistus.

Vapauden päiviä tulee lisää, tiedän sen. Minä janoan vapautta.

Wednesday 29 March 2017



Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin.
T.S. Eliot

On pörriäisen aika (Sininen zeppeliini -blogista)

Sininen zeppeliini: On pörriäisen aika:

Kevät on vuodenajoista kummallisin. Se on vuodenkierrosta yhtä aikaa rehellisin ja petollisin hetki. Se on pohjattoman riemun ja vavisuttavan ahdistuksen aikaa. Se on suurten kysymysten ja ihanan kepeyden aikakausi.
..........

Kevään rehellisyys lähentelee raakuutta. Kuulu amerikkalaisrunoilija T. S. Eliot kuvaa Autio maa -runossaan (1922):

”Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää

sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa

muiston ja pyyteen, kiihoittaa

uneliaita juuria kevätsateella.”’

Talvi tarjoaa turvaa, joka keväällä riistetään julmasti. Pakkasöiden
päätyttyä hullut työnnetään asemille avohoitoon, ja lämpimässä lusineet
pikkurikolliset potkitaan pihalle. Kerjäläiset kuskataan kulmille
värjöttelemään, ja baarien nurkkapöytien miehetkin saavat maistaa
päivänsäteitä. Kevät paljastaa kaiken: lian ja pölyn, koirankakan,
hylätyt rakennukset, metsään ajetut autonromut, uudet uurteet kasvoissa.
Kevät paljastaa olemisen turhantärkeyden.

Keväällä pimeään ei pääse enää pakoon. Hetken aikaa kaikki on paljasta
ja väritöntä, ilman suojaa. Kun seisoo harmaanruskean valtaväylän
reunalla, ymmärtää, mitä Eliot tarkoitti kirjoittaessaan "minä näytän
sinulle ahdistuksen kourallisessa tomua". Itsemurhia tehdään eniten
kevätkuukausina, Suomessa toukokuussa.

Keväällä jokaisen hetken tärkeys painostaa mieltä, jokainen ilta tuntuu
vaatimukselta tehdä jotain merkityksellistä. Alkaa pakonomainen
kilvoittelu toimeliaisuudella. Yksi tarttuu kuokkaan, toinen rapaan,
kolmas ostaa mopin. Askareiden ajattelu on ihmisen kokoista ajattelua.
Siksi kevät on nin petollinen, silloin ihmispolon mieleen juolahtaa
helposti liian suuria kysymyksiä. "Se on tää paniikin tunne, paniikin
tunne, ja se tulee joka kevät", Kauko Röyhkä voihkii kappaleessa Kevät (1991).   

.........

Mutta sitten on se kevään toinen puoli. Valo, äänet ja tuoksut. Kevät
porautuu suoraan takoraivoon. Valo puhuu, on toukokuu. Katujen varsilla
näkyy paikoilleen jähmettyneitä, takakenossa seisovia ihmisiä, jotka
ovat kääntyneet kohti taivaalla möllöttävää Apolloa. Onnelliset
ihmispatsaat silmät kiinni, suunpielissä pilkistävä hymy. Sillä aurinkoa
kukaan ei omista, se kuuluu kaikkein köyhimmillekin. Niin
rantojenmiehetkin palaavat rannoille yösuojistaan, tuntevat vapauden
kaihon syrämissään. Ensin haukkaavat meri-ilmaa, sitten naukkaavat
lestistään. Kuka nyt kesällä asuu!

Entäs ne kevään äänet? Kiljuvien lokkien huuto torin yllä, valuva puro
lenkkipolun kupeessa, vuoden ensimmäinen yösade, joutsenten raskaat
siiveniskut lahden poukamassa ja moottoripyörien kiihdytysäänet.
Lautasten kilinä terassilla, tamppausta takapihalla, työkalujen kolina
pihavarastolla. Kevään äänimaisema on erikoinen yhdistelmä äärimmäistä
kovuutta, kirkkautta ja pehmeyttä.

Samalla lailla kevään tuoksutkin ovat sekoitus ylevää ja matalaa. Kevät
tuo suolaisen meren tuoksun kaupunkiin. Tuoksuu puutalokortttelien terva
ja huoltamolta kulkeutuu bensiinin katku ja pesunesteen limetti.
Tuoksuu tyttösten parfyymi, vahva kahvi ja kuohkea multa. Ja yhtäkkiä
lehahtaa vesijättömaan, märän maapohjan ja hevosenpaskan lemu. Sellaista
elämäkin on, chanelviitosta tulevien ruumiiden päällä.

Ja siinä aistien ylläkylläisessä pommituksessa, elämääsi
ihmetellessä, piispanmunkillesi laskeutuu kevään ensimmäinen kärpänen
ja töpöttelee kärsällään munkin lakkia. On pörriäisen aika.


LÖYDETTY

mennään niin pitkälle
että mieli sakkaa

lakkaa ajattelemasta
aisteja rajoina

epätodellisuudesta
löytyy kipeä todellisuus

joku puhuu hiljaa meistä
silmiemme takana
-Michajahu

CAUSALITAS

Alkuillasta ajatukset rahisevat
tähän rohtuneeseen maahan,
silmät kiertyvät akselinsa ympäri.

Unessa olemme tuntemattomia löytöretkeilijöitä.
Kuljemme matalissa laaksoissa
varoen sirpaleisia rotkoja, muovisia haavoja;
mehän pelkäämme liikkua salaa.

Joku juoksee ohitsemme,
pihalla heilahtavat puut.
Tuttu tuoksu läpäisee kalvon,
kaivossa on kirkasta vettä;
eikä sinne uskalla katsoa.

Myöhemmin muistamme
kaikki syidemme seuraukset.
-Michajahu